Pihlajamaa, Flores

Flores ja aikaisemmin ilmestyneet Esmeralda (2009) ja Näin unta (2012) ovat läheistä sukua toisilleen. Nostalgisissa teoksissa kertojaminä etsii itseään muistojen, matkojen ja kirjallisuuden avulla. Kerronta on tahallisen hyppelehtivää ja tarkoituksellisen lapsellista; tuntuu kuin kertoja itseään ruoskimalla haluaisi päästä eroon kiusallisista heikkouksistaan. Matkan varrelle osuu onneksi aina paljon ilon aiheita, tällä kertaa sellainen on varsinkin kaunis jakartalainen opettajatyttö, johon ”minä” tutustuu Itä-Jaavalla ympäristökasvatusta käsittelevän konferenssin yhteydessä. Dila on hänen nimensä, ja hänen läsnäoloaan kirja jää hengittämään. Ympäristöongelmat ovat Floresin pääteemoja. Voidaanko niitä koskaan ratkaista? Indonesiassa? Missään? Eihän niitä kertojan nuoruudessa ollut? Vai oliko? Heimo Pihlajamaa on syntynyt kauan sitten Keski-Pohjanmaalla ja asunut Hollannissa vuodesta 1965 lähtien.