Kivinen, Pieni paniikkiatlas

Maanantaina menet töihinjos vaikka olet jossakin toimistossa, tiedäthänvoisit olla raksalla mutta voisit olla toimistossataistelemassa olemassaolostatai voisit olla sivuraiteella, tuolla noin, tuossa pikku kopissa ei missääneikä kukaan kuule sinusta eikä luultavasti tule kuulemaankaanmutta olet nyt toimistossa, naps,napsautat teksturin käyntiin ja alat kirjoittaa puhtaaksi kirjettäkirjoitat, sylettää, etenet yli tyhjientyötoveri tulee, käy aamiaisella, palaalopetat…kirjoittamisenpohdit mitä voisit pohtia jos jaksaisitluetteloit mielessäsi tunteita joita saattaisit tunteaistutnuokuskeletkitisevällä tekokuitupallillasihuutaa haluaisit vaan et ihan uskallapäätät lopulta livahtaa kävelylleUlkona valoa ja ilmaa, loistava päiväpalaat sisäänotat niskoillesi lastin koksia jonka johtaja kaataa päällesikumartelet, nyökistelet, kyllä se siitämenet kahvilaan nokkimaan ja nokittavaksilounaalla keskustelette siitä ja siitä niinei varmaan kyllä ei niintyöstät kylmää tonnikalasalaattiatunnet itsesi juraaiseksi fossiiliksi, kitiini rahiseeviimeinenkin energiankipinä lennähtää jonnekinilmastointihormien sokkeloihinpalaatselaat lehteähaukotteletpuret purukumiatuijottelet asiallisen näköistä seinämaalialehdessä kerrotaan ihmeellisestä aanelosesta(sen klooneja on miljardeittain kehitetyssä maailmassajokaisen mitat 210 x 297 millimetriäsuhde liki täsmälleen kahden neliöjuuri)nyökyttelet päätäsiammuskelet kuminauhoja ja paperiluoteja ympäri huonettamapit hohottavat hyllyissään –