Anttola-Hakala, Terveisin, Maria F

Hengitin irtoavaa maalia, omaa ihoani, leikkiä, joka ei koskaan lopu. Hengitin hiuksiini laskeutunutta sudenkorentoa, pieniä ryppyisiä siipiä, lapsuudesta tuttua liikettä ja sadetta, joka saavutti rannan ennen minua. Pian laituri ja riippukeinu ja rannan oksissa roikkuvat matot ja avoin ikkuna ja nälkäinen ahven ja sudenkorennon jaloista pudonneet kuoriaisten ontot kuoret ajautuivat valuvan maalin mukana tavoittamattomiin. Olin yksin keskellä syvää vettä, sinun ihosi minusta irronneena.pelkkä paperinukke