Rossi, Elämän tenho – runoja ja runoelmia

Olen usein kirjaa Kalevalan avain lukiessani todennut, että sen ajatukset ja välillä jopa yksittäiset lauseet asettuisivat herkästi kertovaksi runoksi tai runoelmaksi. Ervastin kieli on jo luonteeltaan sointuisaa ja runollista, se voi johtua osittain siitä. Mutta Kalevalan avaimen taustalla solisee muutenkin runous, itse Kalevala, ja tarttuu ilmeisesti vastaavaan suoneen lukijassakin, jos ei kirjoittamalla, niin sitten muuten, ja vaikkei kalevalamittaisesti, niin tavanomaisemmin runosoinnutteluin kanavoituna.Näin kävi itselleni nyt kun aloin alkusyksystä, pitkän ja lämpimän, ”kalevalaisuutta huokuvan” kesän jälkeen taas paikoitellen syventyä kirjaan. Ja koska samoihin aikoihin ilmeni, että olisi mahdollisuus jälleen koota yhteen viime vuosien aikana syntyneitä runojani ja saada ne julki kirjan muodossa Ihmisyyden tunnustajien kautta, päädyin laatimaan kyseiset runoelmat kirjan kahdesta keskeisestä osa-alueesta, johdannosta sekä Sammon hakemisesta, tähän samaan kirjaan.