Paukkala, Erämaasta elinvoimaa

Raamattu kertoo Israelin kansan erämaavaelluksesta, taivalluksesta autiomaan halki. Kansan piti suorittaa lyhytkestoinen marssi Luvattuun maahan, mutta matkasta tuli neljänkymmenen vuoden pituinen. Matkalaiset kapinoivat, purnasivat ja vaelsivat miten sattui, mutta silti Jumala oli heidän kanssaan. Hän oli voimallisesti ja näkyvästi läsnä. Mekin saatamme joutua ”erämaahan”, autiolle ja karulle seudulle, jossa ei kasva mitään. Kaikki tuntuu tyhjältä. Mutta Jumala on kanssamme. Hän haluaa meidät omikseen. Siksi hän välillä pakottaa juuremme venymään pituutta — sinne saakka, missä vesi on. Erämaasta tuleekin elinvoimaa. Jumala tiivistää asian profeettansa Jesajan suulla: ”Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan!” Kirjaan on koottu Pekka Paukkalan kolumneja ja runoja vuosien varrelta. Punaisena lankana on elämän ihmettely ja rehellinen itsetilitys. Pilke silmäkulmassa mies puhuu avoimesti omista epäonnistumisistaan mutta myös riemullisista kohtaamisistaan, oivalluksistaan ja löydöistään uskontaipaleella. Ilmaisu on harkittua, kielenkäyttö punnittua; nautinnollista lukemista.