Kulmala, Valosyli, varjotasku

Leena Kulmalan toisessa runoteoksessa liikutaan vuodenaikojen mukana. Ajan kiertoon mahtuu tunteiden koko kirjo, ja mukaan on otettu joukko kavereita: ihmisiä, eläimiä ja muutama mielikuvituksellinen siipiveikko.Ne sanoivat, että yksinainen läksi kerran,katosi vihreään valoon,metsän sieluun.Etsintäpartioiden jälkeentulivat pyhiinvaeltajat,mutta jäljet olivat kaikille kylmenneet,polku puhunut itsensä umpeen.Vain linnut tiesivät suunnan.Tiesivät, lauloivat,eivät kertoneet.