Hirvonen, Allegro barbaro

”- Mitä täällä tapahtuu, Péter kysyi vieressään seisovalta naiselta.

• Turkin ja Unkarin päämiehet ajavat tästä kohta.

Sininen valomeri alkoi vilkkua Kaarikadun päässä. Ensin tulivat moottoripyöräpoliisit ja niiden perässä kymmenkunta mustaa, panssaroitua maastoautoa. Tyhjinä tuijottavine lamppusilmineen ne etenivät kuin tankit… Jostakin hypähti punkkarilta näyttävä tyttö, tuskin täysi-ikäinen, ja astui pari askelta kadulle näyttäen ohi kiitävälle autokolonnalle keskisormeaan. Poliisit liikahtivat, mutta tyttö oli jo juossut pakoon.Péter oli ehtinyt saada kuvan… Samassa hänen olkapäähänsä tartuttiin. Keltaliivinen hahmo ärähti jotakin ja osoitti kännykkää. Péterin oli näytettävä kuvat, ja miehen unkarin ja englanninsekaisista komentosanoista hän ymmärsi, että ne oli poistettava. Niin hän tekikin, ja näytti varmuuden vuoksi vielä seuraavat kuvat Szentendren kirkoista ja kaduista.Sitä vain ei poliisi tiennyt, että kuva oli Péterillä varmassa tallessa, pilvipalveluun kopioituneena.”—”Näitä portaita oli siis isoisä astellut, näitä pylväikköjä ja kattoholveja tarkastellut, satoja, ellei tuhansia kertoja. Péter tunsi hartautta ja kunnioitusta, ja siinä seisoessaan, korallinpunaisen portaikon puolivälissä, hänestä tuntui kuin koko 150 vuoden mittainen kauneus hitaasti lävistäisi hänen mielensä ja kehonsa, ja että jollakin tavoin myös hän, maankiertäjien heimoon syntynyt sirkuspoika, kuuluisi siihen jatkumoon. Hän kuvitteli näkevänsä tummiin pukeutuneita hahmoja kulkemassa portaita ylös ja alas, kuin vanhassa rakeisessa filmissä. Kuulevansa puhetta, askeleita kivisillä portailla, satunnaisen naurahduksen. Péteriä pyörrytti, ja hän otti tukea kaiteesta.”